24.9.2011 - Luukkanen ja Aalto tyrmäysvoittoihin Apollo Fight Clubissa
Apollo Fight Club Vol. 1 järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Helsingin ydinkeskustassa. Crestin väriä olivat edustamassa Ville Aalto ja Pasi Luukkanen.
Pasi otteli kaksikosta ensimmäisenä ja tyrmäsikin vastustajan kolmannessa erässä näyttävällä yläpotkulla. Ville Aalto taas työsti latvialaisen vastustajan keskeytyskuntoon toisessa erässä, ollessa selvästi vastustajaansa parempi.
Tulokset ja keskustelua tapahtumasta >>>

28.8.2011 - Apollo Fight Club Vol. 1

5.8.2011 - Pasi Luukkaselle tappio The European Muay Thai Clubs Cupissa viime viikonloppuna
Pasi Luukkanen hävisi tiukan finaaliottelun (suorafinaali järjestäjien sekaannuksien vuoksi) Latviassa 2 – 1, vaikka käytti vastustajaa luvunlaskussakin heti ensimmäisessä erässä.
Muay Thai – foorumille on kirjoitettu raportit muun muassa finaaliotteluista, joten sieltä voi käydä lukemassa juttua myös Pasin ottelusta.

14.7.2011 - Juho Valamaan otteluraportti ja finaaliottelu Shooton euroopanmestaruuskisoista
Painonveto onnistui aikalailla niin kuin pitikin, vaikka ensimmäistä kertaa vedin alle 76kg-sarjaan. Noin 400g oli vielä jumpattavaa punnituksessa, mikä onnekkaasti lähti nopeasti. Punnitus oli amatöörikisoihin erikoisesti jo päivää ennen, joten tankkaukseen jäi aikaa sellainen 18 tuntia.
Ensimmäinen vastustaja Christopher Martha (G Force)
Tuntui ainakin siltä että kaveri oli melko puhtaasti pystyottelija ja saikin muutaman potkun hyvin osumaan. Päätin ettei ensimmäisessä matsissa vielä ole asiaa alkaa tuuriaan koittamaan niin vein mattoon. Kaveri ei ollut mikään painivirtuoosi, joten pääsin melko helposti mounttiin mistä rauhassa kaivoin sivukuristuksen, mihin kaveri sitten nukahtikin.
Toinen vastustaja Gregor Konieczka (ATF Militia / GB Eindhoven)
Kaveri oli jonkin verran minua lyhyempi, joten matsi alkoi sillä että löin paljon jabia ja jossain vaiheessa alkoi ilmeisesti sen verran painaa, että kaveri yritti viedä mattoon. Muutaman allasviennin passasin ensin ja sitten käänsin shootin niin että itse pääsin päälle. Aika samalla kaavalla matto mitä ensimmäisessäkin: otin rauhassa mountin ja tarvittavat pisteet minkä jälkeen kaivoin triangelin ja kaveri taputti.
Kolmas vastustaja Bruno Culo (Tatsujin Dojo)
Vastustaja oli ilmeisesti judoka. Kovasti tuli alusta asti iholle, itse yritin lyödä kauempaa ja olla joutumatta clinchiin. Jossain vaiheessa kaveri sai kuitenkin tehtyä jonkin näköisen niskalenkin, ja päädyttiin tonttiin. Kaveri puristeli päästä, mutta mitään hätää ei tilanteessa ollut. Tilanne oli melkein kehän ulkopuolelle joten meidät siirrettiin takaisin kehän keskelle. Temuamisen jatkuessa sain kaverin selän ja matsi meni aika pitkälle: itse koitin hakee kuristusta ja kaveri puolusti epätoivoisesti. Voitin pisteillä.
Finaalivastustaja Daan Westra (Gracie Barra Maastricht)
Kaveri oli paininut voitot kaikista aikaisimmista matseistaan, joten melko varmana lähdin finaaliin. Aluksi Daan koitti yllättää yläpotkulla mikä pysähtyi suojaukseen. Siinä pystynujuamisen jälkeen kaveri päätti vetää guardiin ja pääsin päältä tekemään töitä. Ohitin guardin ja hain mountin kerran tai pari. Tarkoitus oli yrittää otella rauhallisesti ja ottaa ensin pisteet pois ja sen jälkeen vasta lähteä hakemaan lopetusta. Ensimmäinen erä meni näissä merkeissä loppuun asti. Toinen erä oli lähes uusinta ensimmäisestä: yläpotku, hiukan nyrkkeilyä ja kaveri veti taas guardiin. Matsi alkoi olla niin varmasti minun, että päätin hakea käsilukkoa sivusidonnasta. Sain kaverin mukavasti pakettiin ja käden tiukkaan ja matsi loppui kimuralla.
Ottelujärjestys oli melkoisen erikoinen, ja kaikki sarjat käytiin suoraan läpi finaaleihin asti. Mikä tarkoitti sitä että ensimmäiset kolme ottelua tuli noin 40min sisällä. Finaalin oli sitten huomattavasti enemmän aikaa palautella.
Juho Valamaan finaaliottelu >>>
9.7.2011 - Juho Valamaa on voittanut amatöörishooton EM-kultaa
Juho Valamaa on voittanut viime viikonloppuna amatöörishooton EM-kultaa. Juho oli urakoinut kaiken kaikkiaan neljä ottelua ja vieden niistä kolme ottelua ennen täyttä aikaa. Urakasta tekee erityisen kovan jo se, että Juho joutui ottelemaan kolme ottelua 40 minuutin sisällä.
25.5.2011 - Juho Valamaa viime viikonlopun ADCC Euroopan mestaruuskisoissa
Juho Valamaan kisat päättyivät viime viikonloppuna harmittavasti jo ensimmäisellä kierroksella, kun vastaan asettui Israelin Ariel Abergel. Juho haki hanakasti lopetuksia, mutta yhdessä kurisotteessa israelilainen pääsi Juhon päälle ja sai näin tarvittavat kaksi pistettä ottelun voittamiseen.

18.4.2011 - Elias Kunnas voittoon Chicago Collision 7 ammattilaisottelussa
Elias Kunnas voitti todella selvästi ranskalaisen vastustajansa Cedric Jouven viime viikonloppuna käydyissä Shooto Chicago Collision 7 –tapahtumassa.
Kunnas vei ottelun alussa mattoon ja rusikoi vastustajaansa koko viisi minuuttisen ajan. Ranskalainen sai sen verran kovaa kyytiä, ettei voinut jatkaa enää toiseen erään.
Seuraavan kerran Elias otteleekin jo parin viikon päästä Kouvolassa Rock And Brawl –tapahtumassa.
-66,5kg
Elias Kunnas, JKL fight club vs Cedric Jouvet, Tours Top Team, Ranska
Voittaja: Elias Kunnas, TKO1

18.4.2011 - Joni Porkka saavutti kultamitalin Itävallan World Cupissa
Joni porkka on voittanut kultaa Itävallan World Cupissa viime viikonloppuna. Joni urakoi kaksi ottelua K1-sarjassa, painoluokassa -63,5kg.
Joni vei molemmat ottelut suhteellisen selvästi: Ensimmäisessä ottelussa ottelu oli lähellä päättyä jo alkuhetkiin, kun Joni potkaisi vastustajaa puhtaasti päähän. Vastustaja kuitenkin jatkoi ottelua sinnikkäästi loppuun asti, vaikkakin joutui kerran luvunlaskuun Jonin takasuorasta.
Toisessa ottelussa Joni joutui hieman tiukemmalle kuin ensimmäisessä ottelussa, mutta sai siinäkin vastustajan luvunlaskuun: Tällä kertaa puhtaalla polvipotkulla maksaan.
Joni Porkalle siis kaksi puhdasta 3 – 0 voittoa ja näin World Cupin kultamitali!
Seuraavan kerran Joni nähdään kehässä, kun potkunyrkkeilyssä mitellään suomenmestaruuksista.

21.3.2011 - Elias Kunnas voittoon Arctic Fight III – pääottelussa
Elias Kunnas iski voiton viime viikonloppuna Rovaniemellä järjestetyssä vapaaotteluillassa: Ottelu lähti käyntiin ruotsalaisen yrittäen yllättää yläpotkulla, mistä Elias vei ottelun tonttin. Ottelu jatkui kuitenkin hetken päästä jälleen pystystä ja tästä taas hetki, Elias olikin pakan alimmaisena. Kunnas onnistui kuitenkin lyömään alta sen verran lujaa, että ruotsalaisen nousi ylös ja Elias potkaisikin nopeasti alta Nicklasta päähän. Potkun seurauksena Nicklakselta lähti taju ja tuomari keskeytti ottelun.
Ruotsalaisten protestin jälkeen ottelu tuomittiin kuitenkin NO CONTEST.
B67 kg
Elias Kunnas, (67,0 kg) Jyväskylä Fight Club vs. Nicklas Bäckström (67,0 kg), Hilti Stockholm
Voittaja: NO CONTEST

1.2.2011 - Miika Kinnunen ja Enfusion
Miika Kiinunen ikävä kyllä hävinnyt ottelunsa Omeracia vastaan. Ottelu oli ollut kova ja alla olevasta linkistä löytyy siitä hieman lisäinfoa.
Joka tapauksessa Miikalta hatunnoston arvoinen suoristus mennä noin kovaan paikkaan ottelemaan maailman huippu-ukkoja vastaan.
Linkki Enfusion keskusteluun >>>
17.1.2011 - Very Black Cornerin sparrileiri Porvoossa
Very Black Cornerilla järjestettiin sparrileiri 15 – 16.1.2011. Paikalla oli noin 20 harrastajaa, pääsääntöisesti thainyrkkeilijöitä, mutta paikalle oli tullut ilahduttavasti myös pari maajoukkuepotkunyrkkeilijää. Leiriläisten taso olikin laaja; perusharrastajista maajoukkueottelijoihin, joten kaikille löytyi sopivia sparrivastuksia.
Leiri onnistui kokonaisuudessaan todella hyvin: Ennen jokaista treeniä vedettiin hyvät alkulämmöt, jonka jälkeen treenikerrasta riippuen ruvettiin heti sparramaan tai vedettiin hieman tekniikka sitä ennen. Treenien lopuksi tehtiin vielä hyvät verryttelyt.
Ville Aalto pitikin homman hyvin kasassa, eikä leirin neljä sparritreeniä viikonlopun aikana ollut juurikaan rankempi kropalle kuin perusleirit, mikä oli vain positiivista.
Leirejä tullaan järjestämään tulevaisuudessa lisää: Silloin odotetaan paikalle edelleen eri lajeista ja seuroista edustajia.
Tästä on hyvää jatkaa.

4.12.2010 - Elias Kunnas tylynä King of the Katakomb VII -lukkopainiturnauksessa
Elias teki todella selvää jälkeä lukkopainikisoissa Vantaalla. Kunnas otteli kolme ottelua ja tulos oli tämä: RNC, heel hook ja heel hook (kolme voittoa ennen täyttä aikaa).
Samalla reissulla Elikakselle jäi vielä taskuun turnauksen paras ottelijapalkinto ja nopein lopetuspalkinto.
Huomionarvioista on myös se, että Elias paini sarjassa -76,9 kiloa!

28.11.2010 – Elias Kunnas voitokas Chicago Collosion –otteluillassa
Elias selätti eilen järjestetyssä Chiacago Collosion –vapaaotteluillassa suhteellisen helposti Ruotsin Ricky Granstandin. Kunnas oli selvästi vastustajaansa vahvempi pystyssä sekä matossa. Näin ruotsalainen joutuikin taputtamaan jo ensimmäisessä erässä Eliaksen triangelikuristuksessa, kun ottelua oltiin käyty noin kaksi minuuttia.
Hienon voiton jälkeen Eliaksen on varmasti taas helpompi jatkaa vasta-alkanutta ammattilaisuraansa.
-65kg
Elias Kunnas, JKL Fight Club vs. Ricky Granstrand, Bålstad Dojo, Sweden
Voittaja: Elias Kunnas 1-erä 2:07, luovutuksella (triangelikuristus)

20.11.2010 - Juho Valamaa ja Crest yhteistyöhön
Vapaaottelija Juho Valamaa ja Crest ovat sopineet yhteistyöstä. Juho on treenannut lukkopainia, BJJ:tä ja vapaaottelua verrattaen vähän aikaa, mutta on tehnyt tässä ajassa todella vakuuttavaa jälkeä: Vapaaottelun SM-kisoissa hän otteli kolme ottelua ja voitti kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa. Sama jatkui vähän aikaa sitten järjestetyssä Finnish Openissa, jossa Valamaa teki saman tempun. Hänen palkintokaappiinsa siis kuuluvat vapaaottelun Suomenmestaruus ja Finnish Open –mestaruus.
Valamaa pärjäsi mainiosti myös Kroatiassa järjestettävissä ADCC:n lukkopainin EM-kisoissa, jossa hän saavutti pronssimitalin. Turnauksen voittokaan ei olisi ollut kaukana.
Valamaa treenaa Finnfighters’ Gymillä valmentaja Juha ”Juice” Saarisen alaisuudessa.
Seuraavan kerran Valamaa nähdään Lahden amatöörishooton PM-kilpailussa, jossa tavoitteena luonnollisesti on turnauksen voitto.

11.11.2010 - Elias Kunnas ja Crest yhteistyöhön
Vapaaottelija Elias Kunnas ja Crest ovat sopineet yhteistyöstä. Elias on nuori ja lupaava ottelija, joka on otellut amatöörinä toistakymmentä ottelua: Hän on saavuttanut muun muassa kaksi kertaa vapaaottelun SM-kisojen hopeamitalin ja Finnish Open – mestaruuden. Nykyisin Elias keskittyy ammattilaisotteluihin.
Elias treenaa Jyväskylän Fight Clubilla valmentaja Aki Torikan alaisuudessa. Seuraavan kerran Elias nähdään tositoimissa Lahden Chicago Collision 6 -tapahtumassa, jossa hän kohtaa ammattilaissäännöillä Ruotsin Ricky Granstrandin.

24.10.2010 - Turku Fight ja Pasi Luukkanen
Luukkanen hävisi ottelunsa Kevin Rennoa vastaan Turku Fightissa 2 – 1. Mitä pitemmälle ottelu meni, sitä enemmän Renno yritti vyöryttää Luukkasta käsillään. Siinä Renno onnistuikin ottelun lopussa, jolloin Luukkanen joutui luvunlaskuun ja sai kyynärpäästä vekin kasvoille.
Luukkanen vei ottelua ehkä teknisesti, mutta Renno oli Luukkasta hieman fysiikassa edellä. Näin Pasi joutui taipumaan Turku Fight II –tapahtumassa.
Turku Fight oli kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma. Paikka oli saatu miltei täyteen: Paikalla näkyi vain muutama tyhjä hajapaikka. Myös rekvisiittaan oltiin panostettu todella hienosti: Paikalla oli liekkejä ja hienoja valoja nostamassa tunnelmaa. Urheilullinen puoli jäi tällä kertaa ehkä hieman vaisuksi johtuen liettualaisten huonosta tasosta. Pääottelu oli kuitenkin todella viihdyttävä ja antoisa Tom Niinimäen kohdatessa englantilaisen Dave Hillin. Tom Niinimäki on jäätävässä kunnossa!
Toivottavasti Turku Fightilla tulee jatkoa. Tälläisiä loistavia otteluiltoja tarvitaan Suomesssa lisää!
Kiitos Crestin puolesta!

11.9.2010 - Crest Oy ja Janne Maunonen yhteistyöhön
Crest ja Janne Maunonen ovat sopineet yhteistyöstä.
Janne Maunonen pyörittää vapaaottelua ja Brasilian Jiu-Jitsua Viitasaari Boxing Clubilla. Samalla hän vastaa varustemyynnistä Viitasaarella ja nykyisin myös Jyväskylä Fight Clubilla.
Viitasaari Boxing Club on hiljattain perustettu sali Viitasaaren keskustassa. Salilla harjoitellaan vapaaottelua, Brasilian Jiu-Jitsua ja potkunyrkkeilyä. Seurassa on mahdollisuus treenata myös kilpanyrkkeilyä, juniornyrkkeilyä, junnu Jiu-Jutsisua ja salilla on myös oma lasten kamppailukoulu. BJJ:sta ja vapaaottelusta vastaa Proeliator Jiu-Jitsu, jolla on toimintaa myös Saarijärvellä.
Jyväskylän Fight Club on Keski-Suomen erittäin tasokas kamppailu-urheiluseura: Salilla harjoitellaan vapaaottelua, Brasilian Jiu-Jitsua ja lukkopainia. BJJ:n saralla seurasta löytyy Euroopan mestareita ja MM-mitalisti. Aki Torikka ja Tino Korpimäki ovat perustaneet seuran vuonna 2003.
Janne Maunonen tuo tuotekehitystyössä vahvaa osaamista Crestille, erityisesti vapaaottelupuolelta ja hän onkin jo nyt antanut oman työpanoksensa Crestin tuleviin vapaaotteluhanskoihin.
Tulevaisuudessa Maunosen ja Crestin yhteistyötä saatetaan syventää entisestään.
Viitasaari Boxing Club >>>
Jyväskylä Fight Club >>>

6.9.2010 - Miika Kinnunen on valittu Enfusion-sarjaan
Miika Kinnunen on valittu seitsemäntoista muun huippuottelijan kanssa Thaimaaseen Ko Samuilla kuvattavaan kansainväliseen realitysarjaan, Enfusioniin. Sarjassa Kinnunen majoittuu saman katon alle ympäri maailmaa tulevien muiden ottelijoiden kanssa: he treenaavat ja ottelevat keskenään turnauksen voitosta, joka otellaan raskaassa sarjassa painorajan ollessa -95 kiloa. Voittajalle on luvassa 30 000 USD, toiselle 5000 USD sekä kolmannelle ja neljännelle 2500 USD. Neljän miehen finaali otellaan marraskuussa 2011 Hollannissa.
Realitysarjaa tuottaa It’s Showtime –organisaatio, jonka alaisuudessa ottelee ehdottomia maailman huippuottelijoita. Miikalle riittäneekin sarjassa haasteita, kun hän vielä miehekkäästi antaa useammalle vastustajalle muutaman kilon painoedun.
Tämä on nyt toinen kerta, kun suomalainen on valittu maailmanlaajuiseen realitysarjaan. Viime kerralla mukana oli Turku Thaiboxing Clubia edustanut Pasi Luukkanen, joka hävisi tasaisessa ottelussa toisella kierroksella koko turnauksen voittaneelle Gago Dragolle.
Kinnunen on voittanut urallaan kolme kertaa thainyrkkeilyn Pohjoismaiden mestaruuden ja Suomenmestaruuden.
Tämä on selvä kunnianosoitus suomalaiselle kamppailu-urheilulle.

6.8.2010 - Crest ja Very Black Corner yhteistyöhön
Crest ja Ville Aallon perustama kamppailu-urheilusali ovat sopineet yhteisyöstä.
Very Black Corner tarjoaa hulppeat 700 neliötä kamppailulajien ystävien käyttöön Porvoossa. Salilla on mahdollisuus treenata eri kamppailu-urheilulajeja, kuten thainyrkkeilyä ja vapaaottelua. Very Black Corner myös mahdollistaa Suomen ainoana kamppailu-urheilulajisalina Crossfit-harjoittelun, joka on erinomainen lisä kamppailu-urheilijan treeniohjelmaan.
Ville Aalto voitti omalla aktiiviurallaan useita kertoja thainyrkkeilyn Suomen mestaruuden ja pohjoismaiden mestaruuden. Hän otteli myös useita ammattilaisotteluita, esimerkiksi Fight Festival – tapahtumissa. Valmentajana Ville Aalto tulee varmasti tuomaan uutta ja ennen kaikkea nuorta virtaa thainyrkkeilypiireihin.
Very Black Corner antaa oman panoksensa Crestin tuotekehitystyöhön kamppailu-urheilusaralla.
Crest toivottaa Very Black Cornerille menestystä ja hyviä treenivuosia!

4.8.2010 - Crest ja Pasi Luukkanen Turku Fight -tapahtumassa
Crest toimii yhteistyökumppanina Turku Fight –tapahtumassa ja Pasi Luukkasen on tarkoitus otella samaisessa illassa niin kuin hän teki edellisessäkin kerralla. Silloin voitokkaasti Ruotsin Mattias Karlssonia vastaan.
Ensimmäinen Turku Fight –tapahtuma oli menestys ja Turun Caribia 994 –halli myytiin lähes loppuun.
Tänä vuonna nähdään jälleen varmasti huippuotteluita, koska mukana on thainyrkkeilyn ja vapaaottelun suomalaisia huippunimiä kuten Pasi Luukkanen, Jerry Kvanström, Tom Niinimäki jne.
Turku Fightin kotisivut >>>
Turku Fight Facebookissa >>>

13.5.2010 – Itä-Helsingin Kehähukat ja Crest yhteistyöhön
Itä-Helsingin Kehähukat ja Crest ovat sopineet yhteistyöstä.
Itä-Helsingin Kehähukat ry on vuonna 1999 perustettu potkunyrkkeilyseura, jonka vetäjinä toimivat Keide ja Jutta Nordberg. Keide on toiminut potkunyrkkeilyn puolella parikymmentä vuotta ja on seuran päävalmentaja kuuluen samalla potkunyrkkeilyliiton hallitukseen. Aikaisemmin Keide on myös otellut pitkän potkunyrkkeilyuran voittaen muun muassa kolme kertaa Suomenmestaruuden ja hän on edustanut Suomea myös arvokisoissa. Jutta on saavuttanut potkunyrkkeilyssä useita Suomenmestaruuksia ja kerännyt myös meriittejä kansainvälisesti: muun muassa EM- ja MM-kisojen pronssimitalit.
Itä-Helsingin Kehähukat antaa oman panoksensa Crestin tuotekehitystyöhön potkunyrkkeilypuolelta.
Itä-Helsingin Kehähukat Facebookissa >>>

25.4.2010 - Joni Porkka vuoden 2010 potkunyrkkeilyn Suomenmestari
Joni Porkka on voittanut potkunyrkkeilyn Low Kick-sarjan Suomenmestaruuden painoluokassa 63,5kg! Finaalissa kukistui Teemu Vänskä selvin 3 - 0 tuomariäänin.
Crest onnittelee Jonia loistavasta suorituksesta ja toivottaa menestystä uran jatkolle!

18.4.2010 – Joni Porkka ja Crest yhteistyöhön
Nuori ja lupaava potkunyrkkeilyn Suomenmestari ja Open-turnauksien kultamitalisti Joni Porkka ovat sopineet yhteistyöstä. Kevyen sarjan ottelija edustaa Lappeenrannan Kickboxing Clubia valmentajanaan Teppo Laine.
Joni on kamppailu-urheilun sekatyöläinen, joka on otellut potkunyrkkeilyn eri tyylisuunnissa ja kamppaillut myös thainyrkkeilyn puolella.
Tänä vuonna hänellä on tavoitteena voittaa potkunyrkkeilyn SM-kultaa ja sen jälkeen osallistua potkunyrkkeilyn World Cup- ja Nordic Open -turnauksiin. Tulevaisuudessa hänellä on tarkoitus kerätä meriittejä myös thainyrkkeilyn puolelta.
Joni antaa oman panoksensa myös Crestin tuotekehitystyöhön pääsääntöisesti potkunyrkkeilypuolelta, mikä on samalla Crestin ”päänavaus” myös sinne suuntaan.
Seuraavan kerran Joni ottelee potkunyrkkeilyn SM-kisoissa 16.4.2010 Porissa.

11.4.2010 - Miika Kinnunen ja Anna Willberg voittoihin Suomi – Ruotsi maaottelussa
Anna Willberg voitti hajaäänituomiolla Ruotsin Lina Länsbergin heidän jo viidennessä kohtaamisessaan. Lina hallitsi ottelua käsillään, mutta Anna vei tilanteita vahvoilla vartalopotkuillaan. Ottelussa nähtiin myös pari jännittävää tilannetta, joissa Anna sai Linasta pihtiotteen ja miltei pääsi yllättämään polvipotkulla päähän.
Willbergille ottelu 2 – 1.
Miika Kinnusen ottelu oli todella lyhyt, mutta sitäkin dramaattisempi. Miika joutui heti ensimmäisessä erässä luvunlaskuun, kun ruotsalainen Tofan Pirani tuli vahvasti päälle Miikan kovista potkuista huolimatta. Hetken näytti, että ottelu olisi päättynyt jo siihen, mutta Kinnusen kasasi itsensä hienosti. Toisessa erässä tapahtui todella pahannäköinen loukkaantuminen: Pirani veti Kinnusta alapotkuilla ilmeisesti blokkaukseen, minkä seurauksena ruotsalaisen sääri- ja pohjeluu katkesi todella pahannäköisesti.
Kinnuselle ottelu TKO-tuomiolla.

3.4.2010 - Pasi Luukkanen voittoon Turku Fight Resurrection -otteluillassa
Pasi Luukkanen on voittanut hienosti ottelunsa Mattias Karlssonia vastaan. Luukkasen sanojen mukaan hän oli vienyt ensimmäiset kolme ja puoli erää. Tämän jälkeen Pasi oli saanut harmittoman näköisessä tilanteessa vekin kasvoille, jonka jälkeen ottelu oli tasoittunut.
Luukkaselle ottelu 3 - 0.

29.2.2010 - MAX Fight: Enfusion, torstaisin 4.3.2010 alkaen MTV3 MAX
MTV3 MAX lähettää kamppailu tosi-tv:tä 4. maaliskuuta alkaen. Mukana Crestin yhteistyökumppani Pasi Luukkanen.
Lisäinfoa >>>

21.2.2010 - Anna Willberg ja Miika Kinnunen Suomen mestareiksi
Anna Willberg ja Miika Kinnunen ovat voittaneet vuoden 2010 thainyrkkeilyn Suomen mestaruudet.
Crest onnittelee tuoreita mestareita ja toivottaa menestystä uran jatkolle!
 

10.2.2010 - Miika Kinnunen ja Crest yhteistyöhön
Moninkertainen Suomen- ja pohjoismaidenmestari Miika Kinnunen ja Crest ovat sopineet yhteistyöstä. Raskaansarjan ottelija Kinnunen edustaa Jyväskylä Thaiboxing Clubia valmentajanaan Vesa Vähäniemi. Kinnusta on pitkään pidetty raskaansarjan ykkösottelijana Suomessa. Crest tukee Kinnusta hänen tavoitteissaan tuleviin SM-, EM- ja MM-kilpailuihin ja Kinnunen antaa oman panoksensa Crestin tuotekehitystyöhön.
Seuraavan kerran Miika Kinnunen nähdään kehässä SM-finaaleissa 20.2. Joensuussa.

18.1.2009 - Crest Oy toimii yhteystyökumppanina vuoden 2010 thainyrkkeilyn SM-kilpailuissa
Kilpailujen kutsu Facebookissa
SM-finaaleiden viralliset kotisivut
4.12.2009 - Anna Willbergille ja Mira Marjamäelle MM-kisojen hopeamitalit
Anna Willberg ja Mira Marjamäki saavuttivat Bangkokissa järjestettävissä IMFA:n maailmanestaruuskilpailuissa hopeiset mitalit.
16.11.2009 - Pasi Luukkanen ja Crest yhteistyöhön
Moninkertainen suomenmestari, pohjoismaidenmestari ja euroopanmestaruuskisojen pronssimitalisti Pasi Luukkanen ja Crest ovat sopineet yhteistyöstä.
Pasi tulee antamaan vankan kokemuksen Crestin tuotekehityksen käyttöön.
Tällä hetkellä Pasi keskittyy joulukuussa Thaimaan Ko Samuilla kuvattavaan thainyrkkeilyrealitysarjaan Enfusioniin. Sarjassa Pasi tullaan näkemään muiden maailman huippuottelijoiden seurassa.

5.10.2009 - Crest-varusteet saatavilla nyt myös varastomyynnin kautta
Crest-tuotteet saatavilla myös varastomyynnin kautta alla olevasta osoitteesta. Varastomyynti on auki arkisin klo 8 - 16. Ennen asiointiasi, ota yhteyttä numeroon +358 (0)40 528 6932 varmistaaksesi paikallaolomme.

21.5.2009 - Anna Willberg ja Katariina Perkkiö thainyrkkeilyn Euroopan mestareiksi
Anna Willberg ja Katariina Perkkiö voittivat thainyrkkeilyn Euroopan mestaruuden Latviassa käydyissä kisoissa.
 

1.5.2009 - Crestin varusteet myyntiin
Crestin varusteet ovat saapuneet Suomeen ja ovat myynnissä HTBC:n salilla

15.2.2009 - Kotisivut ovat keskeneräiset
Kotisivut ovat vielä kesken, mutta niitä päivitellään parhaamme mukaan.

15.2.2009 - Crest Oy on mukana pääyhteystyökumppanina thainyrkkeilyn SM-finaaleissa 21.2.2009
Crest Oy järjestää yhteystyössä Helsinki Thaiboxing Club ry:n kanssa thainyrkkeilyn SM-finaalit 2009.
|